lauantai 22. joulukuuta 2012

J.Karjalainen: Mennyt mies

Mennyt mies-single on nostanut J.Karjalaisen taas radiokanavien soittolistojen kärkeen. Heti kappaleen ensimmäisessä kappaleessa lauletaan:

Mä olen mystinen hopeinen diskomies
Mä olen kieltään lipova liskomies
Mä olen Uuden-Englannin nahkamies
aina ilosta syntyvä uudestaan

Toimitukseemme on tullut paljon kyselyjä siitä, mikä on tämä mystinen Uuden-Englannin nahkamies? Musiikkitoimituksemme selvitti asian ja vastaus oli yllättävä.

Uuden-Englannin nahkamies
Kyseessä on todellinen hahmo, 1800-luvulla Britteinsaarilla, Uudessa Englannissa elänyt mies, jota kutsuttiin New England Leathermaniksi. Tällä kokonaan nahkaan pukeutuneella miehellä oli tapana kiertää tiettyä reittiä alkaen Etelä-Englannin Falmouthista Birminghamin ja Leedsin kautta aina Skotlannin Invernessiin saakka - ja lopulta samaa reittiä takaisin. Kodittomalla miehellä oli matkoillaan tapana yöpyä kaupunkien  pimeillä kujilla, joissa hän tuntui viihtyvän. Legendan mukaan tämä avoimesti homoseksuaali kulkuri ei kuitenkaan tahtonut olla pimeillä kujilla yksin, vaan hän "houkutteli kimeällä, korkealla ja narisevalla äänellään nuoria miehiä haureuteen ja yhtymään luonnonvastaisesti", ilmeisesti siinä myös onnistuen, koska tarina Uuden-Englannin nahkamiehestä kiiri jo 1800-luvulla nopeasti kaupungista toiseen. Tämä erikoinen maankiertäjä kuoli 1930-luvulla, mutta taru miehestä elää edelleen. Uuden-Englannin nahkamiehen vaikutus ei ole jäänyt vain tarinoiden asteelle, sillä tämän eksentrikon vaikutus on näkynyt ja näkyy yhä, aina nahkahousuisista glamrokkareista Tom of Finlandin nahkaisiin koppalakkeihin pukeutuneisiin macho-homoihin. Termistä "nahkahomo" saammekin  kiittää juuri Uuden-Englannin nahkamiestä. Ja kiitos myös J.Karjalaiselle, joka toi muusikin voimalla tämän tarunhohtoisen miehen meidän kaikkien tietoisuuteen.

Katsele ja kuuntele musiikkivideo. J.Karjalainen: Mennyt mies.



0 kommenttia:

Jaa

Twitter Delicious Facebook Digg Stumbleupon Favorites More